Uutiset

Tonttuovi on joulun hittikoriste

Tonttuovesta toi tehdä myös kolmiulotteisen, mutta silloin ovi pitää tehdä rauhalliseen paikkaan. Arjen tiimellyksessä rekvisiitalle voi muuten käydä köpelösti. Kuva: Virpi Kupiainen-Ämmälä
  • Epari

Tonttuovi on tämän joulun trendikkäin koriste.

Tonttujen ovia näkyy niin lattianrajassa, jalkalistan päällä, portaissa kuin takanreunoillakin. Idea kaikissa on sama: parinkymmenen senttimetrin korkuisesta miniovesta tontut pääsevät vaivattomasti kurkkimaan talon touhuja. Reikää oven taakse ei tarvitse porata, sillä joulumielen vallatessa on helppo kuvitella, että kynnyksen toiselta puolelta alkaa matka tonttulaan.

Malla ja Sami Ruutiaisen kodissa Ilmajoella tonttulakin on näkyvissä. Tontut nimittäin asuvat ympäri vuoden olohuoneessa olevassa isossa nukkekodissa. Tähän saakka ne ovat pysyneet visusti neljän seinän sisällä, mutta pääsevät nyt nukkekodin alla olevan senkin alareunaan tehdyn sisäänkäynnin ansiosta hyppäämään turvallisesti tuvan puolelle.

Vilinää on riittänyt. Tontut ovat sen verran arkoja, että liikkuvat silloin, kun talo on hiljainen.

– He käyvät tekemässä pieniä jekkuja. Olemme huomanneet piparin reunassa pienen pienet hampaan jäljet. Hiljattain Ellaminean joululahjalista katosi tonttulan postilaatikosta. Viime yönä joku oli pyöritellyt jouluvalot vessanpöntön ympärille, Ruutiainen selvittää.

Tonttulassa on nyt valot päällä yötä päivää. Lahjoja tehdään täydellä tohinalla.

– Pikkutontut kyllä tuntuvat istuvan puurolla koko ajan, Ruutiainen nauraa.

Yhdeksän lapsen äiti on saanut jälkikasvunsa ansiosta elää joulun taiassa parikymmentä vuotta. Vaikka suuri salaisuus paljastuisi viimeisillekin, Ruutiainen ei satumaailmaa jätä.

Nainen tunnetaan fanaattisena jouluhulluna, joka saattaa fiilistellä piparien ja glögin äärellä jo syyskuussa. Sisustuslehtien ja Pinterestin kuvien innoittamana vaaleanpunaisen talon huoneisiin alkaa ilmestyä samoihin aikoihin talvisia koristeita. Ne lisääntyvät ja punertuvat joulun lähestyessä pikku hiljaa.

Suomen suositumpiin lifestyle-bloggaajiin lukeutuva nainen on innokas kierrättäjä. Kodin ja sen yhteydessä olevan kahvilan ja lahjatavaraliikkeen Mallan Makeiden maalaisidyllistä tunnelmaa ei ole luotu rahalla, vaan mielikuvituksella ja näppärillä sormilla.

Tonttuoven Ruutiainen loihti kalkkimaalilla peitetystä aaltopahvista. Ikkunan taustaan ja katonharjalta roikkuvaan viirinauhaan hän käytti kuviopaperia. Ovenpieliä koristavat punavalkeat karkkikepit.

– Tonttuovesta voi tehdä myös kolmiulotteisen ja rakentaa sen viereen vaikka talvimaailman. Pumpuli käy lumeksi. Pienillä koristeilla saa helposti luotua näyttävän asetelman, Ruutiainen opastaa.

Teksti: Virpi Kupiainen-Ämmälä

PS: Malla Ruutiainen raportoi arkielämästään Elämää Villa Honkasalossa -blogissa. Joulutunnelmat nainen päivittää osoitteeseen tuoksuvajoulu.blogspot.fi. Sieltä löytyvät tarkemmat ohjeet jutussa esitellyn tonttuoven tekemiseen.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka