Uutiset

Tulinainen valaisee illan Keskikaupungin yössä

Fire Lady Tintti Mikkonen esiintyy Keskikaupungin yö -kaupunkifestivaaleilla. Kuva Ari Saloniemi
  • Epari

Kaupunkifestivaali Keskikaupungin yö tuo kaupunkiin vilinää ja valoa. Tulinainen muuttaa Kauppatorin lännenelokuvien näyttämöksi.

Iltojen pimeneminen on alkusyksyllä varma merkki Keskikaupungin yö -festivaalin lähestymisestä. Eparin organisoima kaupunkifestivaali saa Seinäjoen keskustan tänäkin vuonna eloon perjantai 31. elokuuta ja lauantaina 1. syyskuuta. Tarjolla on tuttuun tapaan ilmaista ohjelmaa ja Kauppojen yössä huimia tarjouksia, joissa alennusprosentit usein kasvavat yötä kohden.

Ohjelma keskittyy kauppakeskuksiin ja niiden ympäristöön. Yksi perjantai-illan tähdistä on Fire Lady -nimellä esiintyvä Tintti Mikkonen, joka esittää tuli- ja tankotanssia. Kyseessä on kaksi eri lajia ja esitystä, mutta taiteilija näkee esityksissä paljon samaakin.

– Molemmissa lajeissa kyseessä on kokonaisvaltainen taideteos, jossa liike, valo, musiikki ja esiintymisasut luovat kokonaisuuden. Olen kuvataiteilija ja korostan esitysten visuaalisuutta.

Tanssillinen tulishow poikkeaa perinteisistä esityksistä myös siten, että se ei sisällä esimerkiksi tulen nielemistä eikä puhaltamista.

– Tulennielentä ja -puhallus pistävät suun limakalvot todella koetukselle. Olen tehnyt yli tuhat keikkaa ja suuni olisi varmasti mennyttä kalua, jos tulen nieleminen ja puhaltaminen olisivat ohjelmistossa, Mikkonen selvittää.

Seinäjoella Fire Lady esiintyy lännenelokuvien teemalla. Sitä, sisältääkö esitys esimerkiksi hevosia ja seriffejä, taiteilija ei paljasta. Se on kuitenkin selvää, että Mikkonen on estaradilla yksin. Taustalla häärää puoliso Pekka, joka huolehtii esityksen turvallisuudesta sekä sytyttää ja sammuttaa liekit.

– Seinäjoen tankotanssiesityksessä erityistä on se, että siinä kuulaan Pekan säveltämiä ja soittama kappale. Tulevaisuudessa haluamme tehdä esitykset musiikkia myöden itse.

Monitoiminainen

Tintti Mikkonen on esiintynyt ammatikseen kymmenkunta vuotta. Kangasalla asuvalle naiselle riittää keikkoja. Mikkosen valttikorttina on monipuolisuus. Tulenkäsittelyn ja tankotanssin lisäksi hän hallitsee esimerkiksi jongleeraamisen.

Monitoiminainen on suunnitellut ja valmistanut esityksen puvut sekä suuren osan työvälineistään. Esitysten väleissä Mikkonen ohjaa tankotanssitunteja ja kilpailee maailmanmestaruustasolla.

– Täytyy paljastaa, ettei kisasarjassani ole Suomessa muita osallistujia. Toivottavasti esitykset saavat myös varttuneemmat kiinnostumaan lajista.

Teksti:

Virpi Kupiainen-Ämmälä

Ohjelma:

Perjantai:

Kello 18.00 Ixun valoshow Epstorilla.

Kello 19.00 tankotanssiesitys Epstorilla.

Kello 20.00 Ixun valoshow Torikeskuksessa.

Kello 21.00 Fire Ladyn tulishow Kauppatorilla.

Trubaduuri Jukka Järvenpää esiintyy illan aikana Megakeskuksessa.

Kauppaseinäjoen Maskotti Kauppakamu kiertää kauppakeskuksissa ja jakaa karkkeja.

Lauantai:

Kello 11-15 Lasten lauantai Epstorilla ja Torikeskuksessa. Kauppatorilla valjastrampoliini (säävaraus). Hahmotreffeillä voit tavata Kauppakamun, Onni Oravan ja Pandan. Kasvomaalausta. Onnenpyörä. Ilmapalloja.

Kauppojen tarjoukset ovat voimassa useissa myymälöissä sekä perjantaina että lauantaina. Tarjoukset saattavat parantua illan pimentyessä.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka