Uutiset

Tuulivoiman vaikutukset puhuttavat – Ilmajoella infotilaisuus ja mielenosoitus torstaina

Herkimmät ihmiset aistivat tuulivoimaloiden infraäänet Seinäjoen keskustassa asti. Kuva Eetu Sillanpää
  • Epari

Mittareiden mukaan infraääni leviää tuulivoimala-alueelta laajalti. Seinäjoen naapurikuntien voimaloiden ääni ulottuu maakuntakeskukseen saakka.

Tuulivoimaloiden infraääntä on mitattu viimeisen vuoden aikana 15 pisteessä eri puolilla Etelä-Pohjanmaata. Nyt seudun asukkaat tilasivat ja kustansivat itse infraäänitutkimuksen.

– Infraäänen esiintyminen riippuu enemmän tuulen suunnasta, ei niinkään voimalan etäisyydestä. Ääni välittyy kymmenien kilometrien päähän voimaloista, sanoo mittaukset tehneen Aunio Group Oy:n toimitusjohtaja, DI Antti Aunio.

Uusin mittaus infraäänistä tehtiin syksyllä. Yksi mittareista oli Seinäjoella. Se rekisteröi Ilmajoen Santavuoren voimaloiden lisäksi infraääntä Seinäjoella Peräseinäjoen ja Lapuan voimaloista.

– Herkät ihmiset tuntevat Ilmajoen Santavuoren voimaloiden vaikutuksen Seinäjoen keskustassa. Itse en ole sitä huomannut, mutta Lapuan voimalat tuuttaavat Seinäjoelle usein pahasti, sanoo Santavuoren tuulivoimaloiden aiheuttamien oireiden vuoksi hevostilastaan Kurikassa luopumaan joutunut Leena Kurikka.

Osassa kodeista on tehty oiretutkimusta. Perheissä on pidetty oirepäiväkirjaa kuukauden tai kaksi. Osallistujilla on ollut ranneke, joka mittaa unta.

– Vielä on selvittämättä löytyykö yhteys infraäänen ja oireiden välillä. Ilmaantuvatko oireet infraäänen aikana vai niiden jälkeen, kertoo Antti Aunio.

Selvittämättä on myös miten suuri osa väestöstä saa oireita ja kuinka pitkä altistus tarvitaan. Ilmajoelta, Kurikasta ja Kauhajoelta on jo muuttanut perheitä pois kotoaan tuulivoimaloiden aiheuttamien terveyshaittojen vuoksi.

Tietoa oireista on siis jo olemassa, dataa ei vielä ole saatu purettua, sillä maksajaa ei ole löytynyt.

Aunio on ollut asiasta yhteydessä myös Sosiaali- ja terveysministeriöön.

– Yleisimmät oireet ovat korvaoireet ja tinnitus, päänsärky, kuvotus, verenpaineen kohoaminen, uni- ja nukahtamisvaikeudet sekä sydänoireet. Infraäänen taajuus on lähellä ihmisen elimistön taajuuksia.

Ilmajoen kunnantalolla järjestetään torstai-iltana kello 16.30 alkaen tuulivoimaseminaari. Tuulivoiman vastustajien rauhallinen mielenilmaus järjestetään Ilmajoen kunnantalon ennen seminaaria kello 15.30-17.30.

Teksti:

Jussi Mustikkamaa

Lue koko juttu sekä muut viikon uutiset ja puheenaiheet Eparista 7.3.2018.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka