Uutiset

Ulkoministeriön perustamisesta 100 vuotta – Kiertue saapuu Seinäjoelle

  • Epari

Ulkoministeriön perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta, ja sen kunniaksi sen toimintaa esitellään kaikissa Suomen maakunnissa.

Kiertue saapuu Etelä-Pohjanmaalle torstaina 25. lokakuuta, jolloin Seinäjoella järjestetään kolme eri tilaisuutta opiskelijoille, sidosryhmien edustajille sekä kansalaisille.

– Ihmiset kokevat usein ulkoministeriön toiminnan ja palvelut itselleen vieraiksi. Haluamme muuttaa tämän ja esitellä ministeriön keskeiset palvelut kansalaisille ja yrityksille eri puolilla Suomea, ulkoministeriön UM100-suurlähettiläs Petri Salo kertoo.

Etelä-Pohjanmaan liiton kansainvälisten asioiden päällikkö Pia Katteluksen näkemyksen mukaan ulkoministeriön palveluja ei tunneta ainakaan liian hyvin.

Kansalaisille palvelut tulevat tutuiksi usein vain kriiseissä ja ongelmatilanteissa ulkomailla liikuttaessa.

– Nyt voimme juhlavuoden hengessä tehdä positiivisesti tutummaksi kansainvälistymistä hakeville toimijoille ja kansalaisille, miten ulkoministeriö voi heitä auttaa, Kattelus lisää.

Kaikille avoin UM100-yleisötilaisuus järjestetään torstaina 25. lokakuuta klo 16.15 alkaen Seinäjoen kaupunginkirjaston Jaaksi-salissa.

Tilaisuudessa puhuvat myös Seinäjoen ammattikorkeakoulun ja Seinäjoen kaupungin edustajat.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka