Uudessa elokuvateatterissa alkavat asennustyöt – Avajaisia vietetään marraskuussa

Uusi James Bond -elokuva No Time to Die saa ensi-iltansa liki puolentoista vuoden hyllytyksen jälkeen.

Koronan vuoksi siirretty elokuva tulee maailmanlaajuiseen levitykseen lokakuun kahdeksas päivä. Suomalaisten suosikkiagentti nähdään Seinäjoella vielä vanhassa elokuvateatterissa, sillä uuden kuusisalisen teatterin on tarkoitus avata näytökset yleisölle marraskuussa.

Bio Rexin uuden elokuvateatterin tarkkaa avaamispäivää ei ole määritelty, mutta rakennustyöt ovat ketjun toimitusjohtajan mukaan aikataulussa.

– Syyskuun aikana rupeamme vähitellen laittamaan esitystekniikkaa ja kalusteita paikalleen. Teatteri valmistuu vähitellen marraskuun lopun avausta varten, kertoo toimitusjohtaja Aku Jaakkola.

Rakentaminen on Jaakkolan mukaan edennyt niin hyvin, että teatterin avaamista olisi jopa mahdollista aikaistaa. Toimitusjohtajan verenpainetta ovat nostaneet ihan muut asiat kuin suurinvestointi.

– Odotamme tässä vielä, saammeko edes avata ovia marraskuussa. Niin innokkaasti elokuvateattereita on viime aikoina koronarajoitusten vuoksi laitettu kiinni. Tämä on osasyy, miksi olemme varovaisia tarkkojen aikataulujen ja sisältöjen kommentoinnissa. Epävarmuus on ympäristössä, Jaakkola toteaa selvästi turhautuneena.

Uusi James Bond ei ole ainoa iso kansainvälinen elokuvan ensi-ilta, jota on siirretty koronan vuoksi.

Jaakkola odottaa talveksi todellista elokuvien ”tykitystä”, kun jonossa on kansainvälisten ensi-iltojen lisäksi useita kotimaisia elokuvia.

– Elokuvia on tulossa todella hyvin. Ensi-iltoja on pakkaantunut, nimenomaan isoja titteleitä. Ensimmäinen vuosi tulee varmasti olemaan meillä melkoista tykitystä, Jaakkola kuvailee.

Näytösten tykitykselle on jatkossa tilaa, sillä uuden teatterin elokuvasalien määrä kaksinkertaistuu nykyiseen Maakuntataloon verrattuna. Samalla Bio Rex aikoo monipuolistaa elokuvatarjontaansa. Yhtiö on luvannut esittää vuosittain noin 150 elokuvaa aikaisemman 80–110 elokuvan sijaan.

Tavallisten elokuvanäytösten lisäksi Bio Rex on kertonut toteuttavansa myös kattavasti erilaisia näytöskonsepteja.

– Kuukausittain pyrimme tuottamaan ennalta valituille kohderyhmille joitain räätälöidympiä palveluita, Jaakkola selvittää.

Seinäjoen uuden elokuvateatterin akustiikkaan sekä äänieristykseen on kiinnitetty paljon huomiota, jo viereisen asuinkerrostalon vuoksi.

Jaakkola on selvästi innostunut elokuvateatterin ison salin tekniikasta ja kokonaiselämyksestä, joka on päästy suunnittelemaan varta vasten uudisrakennukseen. Saliin valmistuva Bio Rexin oma prime-konsepti tarkoittaa kuvanlaadun, äänentoiston ja penkkien mukavuuden viimeistelyä.

– Kuva, ääni ja istuinmukavuus ovat kolme asiaa, jotka vaikuttavat suuresti elämykseen. Monesti ongelma on se, että näistä yksi tai kaksi saadaan kohdilleen. Monessa konseptissa on aina joku kompromissi.

Kompromisseja ei ole tarvinnut tehdä, vaan jokainen osa-alue on hiottu tilaan sopivaksi.

– Penkit ovat erikseen meille muokattu, samoin katsomonousu on piirretty suoraan saliin, jotta jokaiselta rivitä on mahdollisimman hyvä näkyvyys valkokankaalle.

– Äänen kanssa olemme kuitenkin tehneet isoimman työn. Akustikkomme kiersi Suomessa kiertämässä saleja, mittasi läpi huoneita ja tutki äänen toistumista. Teimme taustatyön, josta ammensimme sen, minkälainen äänentoisto pitäisi Seinäjoelle rakentaa.

Akustiikka, kaiuttimet, päätevahvistimet ja niiden säätäminen ovat kulkeneet koko ajan yhdistelmänä.

– Emme ole ainoastaan ostaneet hienoja vehkeitä ja kantaneet niitä sisään, vaan kokonaisuus on suunniteltu alusta loppuun tätä tilaa varten, Jaakkola hehkuttaa.

Matias Helinko