Uutiset

Vauhtiajot kerää ystävät yhteen – tapahtuma kuin iso luokkakokous

Vauhtiajoissa Kimmo Heinosen (vas.), Juha Luukon, Ville Keskisen ja Petri Savinaisen ei tarvitse sopia treffejä Jussi-patsaalle, sillä porukka löytää toisensa tapahtuma-alueelta muutenkin. Kuva Virpi Kupiainen-Ämmälä
  • Epari

Oottehan tulossa, kirjoittaa Kimmo Heinonen neljän miehen WhatsApp-ryhmään, vaikka tietää kysymättäkin, että keskusteluketjussa mukana olevat Petri Savinainen, Juha Luukko ja Ville Keskinen ovat merkinneet torstaina alkavat Vauhtiajot kalenteriinsa jo aikoja sitten.

Nelikolle, kuten monelle muullekin kaveriporukalle, Vauhtiajot ovat tapahtuma, jossa tavataan joka vuosi.

– Tällä sakilla saatetaan aloittaa, mutta illalla ryhmässä on puoli kylää. Aina löytyy samanikäisiä ja samanhenkisiä, jotka haluavat lyöttäytyä tuttuun seuraan. Monen kanssa tulee tavattua vain Vauhtiajoissa, Heinonen kuvaa päivien kulkua.

Heinonen, Savinainen, Luukko ja Keskinen ovat ystävystyneet Vauhtiajojen alkuvuosina, jolloin he olivat mukana talkooporukassa. Työtehtävät olivat moninaiset.

– Homma ei ollut silloin niin organisoitua kuin nyt. Myimme olutta, teimme mainoksia, kuljetimme rahaa ja leikkasimme nurmikkoa rata-alueelta, Heinonen luettelee esimerkkejä.

Nykyään miehet ovat tapahtumassa vieraina, mutta muistuttavat, että ilman talkooväkeä suomalaisia kesätapahtumia ei olisi.

– Nostan hattua niille, jotka uhraavat omaa aikaansa ja jopa kesälomaansa toisten hyväksi. Onneksi vapaaehtoisia on vielä riittänyt. Kesä on lyhyt ja tapahtumia on niin paljon, että lomalla meinaa tulla burnout, Luukko nauraa.

Nelikkoa Vauhtiajoissa kiinnostavat niin autot kuin musiikkikin. Rata-päiviin tällä kerralla jännitystä tuo se, että Heinonen saattaa kisata Legends-sarjassa. Siinä lasikuitukoriset kisa-autot ovat pienoismalleja autoista, joilla ajettiin reilu puoli vuosisataa sitten.

Vaikka H-hetkeen on enää muutama päivä, Heinonen ei vielä ole päättänyt vetääkö ajohaalarit ylleen.

– Auto on. Sain sen joku aika sitten nelikymppislahjaksi. Jäällä olen sitä testannut, mutta aika lailla kylmiltään ja leikkimielellä mennään.

Teksti:

Virpi Kupiainen-Ämmälä

Lue koko juttu ja lisää asiaa Vauhtiajoista Eparista 17.7.2019.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka