Uutiset

Vauhtiajot lisää pauketta radalle – Seinäjoelle on tekeillä Suomen suurin moottorishow

Vauhtiajot panostaa tänä vuonna ratatapahtuman ohjelmistoon show’ta lisäämällä.
  • Epari

Seinäjoen Vauhtiajot on saanut aika ajoin palautetta siitä, miksei tapahtumassa ole enempi show-elementtejä.

Nyt huutoon on vastattu panostamalla ratapuolen ohjelmistoon. Rataluokkia nähdään aiempaa vähemmän, mutta jäljelle jäävistä on tuunattu näyttävämpiä.

Vauhtiajot ilmoittaa järjestävänsä Seinäjoelle Suomen suurimman show’n moottoriurheilun saralla. Se tarkoittaa kaikkea Legends-autojen Suomen pääkilpailusta taitolentokoneisiin, nitropyöriin, rallinäytöksiin ja motocrossiin – muun muassa.

– Olemme saaneet palautetta siitä, että erilaisia näytöksiä halutaan lisää rataluokkien sijasta. Toiveita on kuunneltu. Näyttävä show palvelee suurta yleisöä paremmin kuin pelkät rataluokat, promoottori Kalle Keskinen kertoo.

Erikoisempaa jyskettä ja pauketta tuovat esimerkiksi Crazy Drivers Monster Truck -show, rallicrossin supercar-lähdöt, mönkijäkilpailu sekä asuntovaunujen kanssa kilpailtava Caravan Race.

– Suunnilleen kaikki, mikä maata pitkin pyörillä liikkuu, on mukana. On lähdetty siitä, että nyt on oikeasti katsottavaa, Keskinen kuvailee.

Tapahtumaa 16. vuotta tekevä promoottori kertoo olevansa pitkästä aikaa innoissaan kuin pikkupoika.

– Ratapuoli on nyt saanut lisää lihaa luiden ympärille. Samalla löytyi taas vanha into, joka on ollut vähän kateissa, Keskinen sanoo.

Tänä vuonna ajetaan ensi kertaa Vauhtiajot Battle -kilpailu. Sen voittajalle on palkintona kisamatka Gymkhana Grid -finaaliin Varsovaan 7.–8. syyskuuta.

Sähäkäksi kuvaillun kisan järjestelyistä vastaa ammattikuski Riku Tahko. Hän kertoo kilpailun sisältävän näyttäviä drifting -elementtejä kahdella rinnakkaisella, teknisesti vaativalla radalla.

– Kisa käydään kuljettaja vastaan kuljettaja -pudotuskilpailuna. Odotamme mukaan myös paikallisia ja ulkomaisia kuskeja, Tahko kertoo.

Etelä-Pohjanmaan urheiluautoilijat pitävät välivuoden Vauhtiajot-kilpailun johtamisesta. He kantavat kuitenkin edelleen vastuun radan rakentamisesta ja ylläpidosta. EPUA jatkaa kilpailun järjestämistä taas vuonna 2020.

Tänä vuonna kilpailun vie läpi Radalle.com -järjestö, jonka tapahtumissa on enemmän moottorishow’ta kuin kilpailevia rataluokkia. Ratkaisu on kasvattanut yleisömääriä kaikkialla.

– Heillä on 20 vuoden kokemus isoista ratatapahtumista ympäri Suomea. Uskon, että kun teemme yhteistyötä sisällön ja markkinoinnin parissa, se on iso positiivinen uudistus, Keskinen arvioi.

Vauhtiajot järjestetään heinäkuun 18.–21. päivä. Yleisötavoite on asetettu ennätyslukemiin, jotka syntyivät viime vuonna 60 000 kävijän myötä.

– Ajankohdan siirto takaisin heinäkuulle oli hyvä veto. Suomen maakunnissa heinäkuu on se lomakuu, jolloin porukka parhaiten liikkuu. Tästä pidämme kiinni, Keskinen arvioi.

Vauhtiajojen musiikkipuolelle on kiinnitetty 22 kotimaista kärkiartistia Lauri Tähkästä Kaija Koohon ja Popedaan. Keskisen mukaan päällä on suomibuumi, jolloin kannattaa luottaa ”härmäläisiin nimiin”.

– Ulkomaiset artistit eivät yksinkertaisesti vedä tällä hetkellä yhtä hyvin kuin kotimaiset. Se on silloin helppoa matikkaa.

Keskinen arvioi yleisön suhdeluvun Vauhtiajoilla olevan konserttien ja ratatapahtumien välillä noin 65–35 musiikin hyväksi.

– Keskustan konserttipuoli pysyy tutuissa kantimissa. Nousua meille tulee tänä vuonna uuden moottorishow’n myötä.

Teksti: Tero Hautamäki

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka