Uutiset

Yllättävä hittituote kauppalistalla – Korona tuplasi kondomimyynnin

Jostain syystä kondomien myynti lisääntyi koronakaranteenin alkuaikana. Kuva Jussi Asu
  • Epari

Poikkeuksellinen koronakevät näkyy monin tavoin arjessamme, mutta näkyykö se myös siinä mitä ihmiset ostavat?

Vessapaperia, hernekeittoa, mehutiivistettä, riisiä ja pastaa. Ja kondomeja. Minimanin toimitusjohtaja Heikki Tynjälä hieraisi silmiään, kun selaili koronan alkuvaiheen myyntilukuja. Toisena karenssiviikonloppuna kondomien kysyntä oli tuplaantunut.

– En tiedä oliko kyse hamstrauksesta vai oliko tarve lisääntynyt, Tynjälä kertoo suupielet hymyssä.

Alkupaniikin jälkeen ehkäisyvälineiden myynti on painunut normaalille tasolle. Muissakin tuoteryhmissä hamstraaminen on loppunut, mutta keskiostosten määrä on selkeästi noussut.

– Kaupassa asioidaan harvemmin ja kerralla ostetaan enemmän. Lisäksi ruokaa tehdään nyt kotona entistä isompia määriä. Töissä kävijät ottavat nyt eväät mukaan, kun ruokapaikat ovat kiinni. Ruuanvalmistuksessa tarvittavaa välineistöä menee aiempaa enemmän.

Kevään hittituotteeksi Tynjälä nimeää käsidesin, jota myytiin viikossa sama määrä kuin normaalisti kokonaisen kalenterivuoden aikana.

– Pienraudassa näkyy ihmisten into remontoimiseen ja kodin kunnostukseen. Nyt myös grilleille on ollut kova kysyntä.

Melkein saman päätelmän asiakkaiden kauppalistasta on tehnyt tavaratalon johtaja Mikko Sihto Hyllykallion Prismasta.

– Ihmiset hankkivat ruokatarvikkeita sekä tuoreina että säilöttyinä. Vessapaperia on mennyt.

Prismassakin näkyy kotona vietetyn ajan lisääntyminen siinä, että monet ovat innostuneet remontoinnista.

– Nyt tehdään ahkerasti isompaa ja pienempää remonttia. Maalien ja tapettien myynnissä on vähintään kymmenen prosentin kasvu normaalikevääseen verrattuna. Myös erilaiset puutarhaan liittyvät tuotteet ovat nyt vahvassa nousussa.

K-Citymarket Päivölän kauppias Olli Pehkonen toteaa, että tilanne on kaupassa kaikin puolin normalisoitunut ja tasaantunut vauhdikkaan alkuryntäyksen jälkeen.

– Asiakkaat käyvät vähän harvemmin kaupassa ja ostavat kerralla hieman enemmän. Hamstraaminen on jäänyt jo pois.

Valmisruuilla ja tuorelihalla on nyt erityisesti kysyntää.

– Valmisruokaa hakevat ruokatuntilaiset ja niitä hankitaan kotona oleville koululaisille. Ensialkuun ostettiin paljon säilykkeitä, mutta niidenkin menekki on tasoittunut. Viime aikoina piikki ylöspäin on ollut liikuntavälineiden myynnissä.

Mikke Nöjd

Virpi Kupiainen-Ämmälä

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka