Seinäjoen taivas jyrisi 3.2.1940 kello 13.40 – Lue tästä historiapaketti talvisodan tapahtumista

On kolmas helmikuuta 1940 kello 13.40.

Seinäjoen yllä jyrisee pahaenteisesti. 27 vihollisen Iljushin DB-3-pommikonetta kiitää kauppalan ylitse kylväen jälkeensä tuhoisan pommisateen.

Arvioiden mukaan taivaalta tippui tuolloin 150 sadan kilon ja kolmekymmentä 50 kilon pommia.

Kymmenkunta rakennusta tuhoutui kokonaan ja lähes 30 vaurioitui. Sirpalesuojaan lähellä asemaa osunut pommi surmasi kymmenen henkeä välittömästi. Lisäksi kolme kuoli sairaalassa ja 14 haavoittui.

Sota tuli kotirintamallekin

Vaikka rintamalinjat tuntuivat talvisodan syttyessä olevan etäällä lakeuksilta, oli tekniikan kehitys johtanut siihen, että kotirintamallakin jouduttiin läheltä kokemaan sodan karmeus. Lentokoneesta oli muutamissa vuosikymmenissä kehittynyt tehokas väline myös sodankäyntiin.

Talvisodan syttyessä lentoasetta käytettiin molemmin puolin. Valvontatehtäviä hoidettiin tähystyksin, joista enimmäkseen huolehtivat lotat. Tiedot havainnoista välitettiin puhelimitse eteenpäin.

Heti sodan alkamispäivänä määrättiin pimentämispakko: ikkunat oli peitettävä tarkoin, eikä ulkona liikkuessa saanut käyttää ylöspäin näkyviä valoja.

Iltaisin kaupungit ja kylät vaikuttivat autioilta ja pilkkopimeiltä. Päiväsaikaan vältettiin kokoontumisia ja koulut sulkivat ovensa.

Sirpale- ja pommisuojia tehtiin muun muassa hiekkasäkeistä ja kellareista. Vaikka väestön suhtautuminen oli aluksi huoletonta, hälytysten uusiutuessa suojia alettiin käyttää. Ne eivät yleensä olleet kovin vahvoja. Muutamat täysosumat aiheuttivatkin kohtalokkaat seuraukset.

Seinäjoki joutui pommitukseen vain kerran, vaikka hälytyksiä täällä annettiin talvisodan aikana jopa 20.

Helmikuun alussa 1940 pommikonelaivueen pudottamat räjähteet aiheuttivat tuhoja muun muassa asemarakennuksiin, kouluun ja viljavarastoon. Sirpalesuojaan lähellä asemaa osunut pommi surmasi yhteensä 13 henkeä ja haavoitti 14.

”Tarpeetonta lastia” lienevät olleet Nurmoon, nykyisen Lapuantien varteen sekä lsoonkyröön ja Laihialle pudonneet pommit, joista jäi muistoksi vain suuria kuoppia metsiin.

Viljavarasto suojattiin kuusilla

Tiedossa oli yleisesti, että pommitusten pääkohteita Seinäjoella olivat ainakin rautatieasema ja viljavarasto. Yksi pommeista osuikin Kapernaumissa sijaitsevaan valtion viljasiiloon tunnukseltaan A3. Osuma aiheutti 218 000 kilon ruismäärän valumisen ulos siilosta.

Viljavaraston naamiointiin oli käytetty tuhansia tuuheaoksaisia kuusipuita. Tämän suojauksen arvioidaan pelastaneen varaston suuremmalta tuholta.

Monta tarinaa pommituksesta

Moni seinäjokelainen on kertonut omakohtaisia muistoja pommituksista.

Raimo Syrjä on kertonut isänsä kaivaneen montun sirpalesuojaksi läheiseen metsään ennen sotaan lähtöään. Äiti piti lapset valmiiksi puettuina yölläkin, jotta kaikki voisivat nopeasti siirtyä suojaan sireenien alkaessa ulvoa.

Muutaman kerran sirpalesuojaan mentiinkin sodan aikana. Monesti koneet vain lensivät ohi Seinäjoen, paikkakunta kun on sellaisessa notkossa, jossa on usein sumua.

Naapurukset Henni Kallio ja Ilmari Oksala muistavat olleensa perheidensä kanssa Seinäjoen pommituksen aikaan Kallion isän kaivamassa sirpalesuojassa perunapellossa. Pommeja putosi melko lähellekin, muun muassa nykyisen urheilukentän kieppeille.

– Sillon kyllä kovasti peliättiin sitä touhua. Kuului sellaanen kohahrus ja verhona ollut matto vähä heilahti, Ilmari Oksala muistelee teoksessa Rautatieläiselämää Seinäjoella.

Samaa hetkeä kuvailee Henni Kallio näin:

– Joo, kyllä se oli semmosta, mä muistan että oli niinkun jollain sii

vellä olis vedetty siitä maan pinnasta, kun sielä istuttiin, mutta sen taas sitte unohti.

Ämmälänkylässä turvassa

Aarno Särmö muistaa perheen olleen turvassa Ämmälänkylässä pommituspäivänä. Koneita meni ylitse ja keskustasta päin kuului jyrinää. Etäisyyttä Ämmälänkylän ja keskustan välillä oli noin 15 kilometriä.

Kaverit naureskelivat Särmölle jälkeenpäin, kun hän oli ollut turvapaikassa muiden jäätyä keskelle pommitusta. Se harmitti Särmöä kovasti ja pisti hänet sanomaan, että kyllä Ämmälänkyläänkin yksi pommi tuli.

Eihän se selitys läpi mennyt.

Kirkas talvipäivä oli uhka

Etelä-Pohjanmaalla pommitettiin talvisodan aikana kaikkiaan 12 paikkakuntaa. Vihollisen silmiin sopivia pommituskohteita maakunnasta löytyi kosolti: esimerkiksi rautatieyhteydet, lentokentät, patruunatehdas ja varikot olivat sotilaallisesti merkittäviä.

Niiden paikantaminen riippui paljolti sääoloista. Selkeät talvipäivät merkitsivät suurta ilmauhkaa, koska pommikoneille näkyvyys oli tuolloin hyvä.

Kun isommissa kaupungeissa, esimerkiksi Vaasassa, koneiden tulo opittiin aavistamaan, väki lähti mahdollisuuksien mukaan pelottavan kirkkaina aamuina kävelyretkelle ympäröivälle maaseudulle. Siellä suojautuminen oli helpompaa kuin kaupungissa. Illan tullen palattiin kotiin nukkumaan.

Tästä perintönä monen mieleen jäi sodan jälkeenkin kammo kirkkaita talvipäiviä kohtaan.

Iiris Kostiainen

Juttu on julkaistu Eparissa 3.2.2021

Pommin propelli oli pikkupojan aarre

Jussi Oksala seisoo Ruukintien varressa, keltaisen kerrostalon parkkipaikalla Kapernaumin puolella. Samoilla sijoilla sijaitsi 1940-luvulla hänen isänsä, Ilmari Oksalan, lapsuuskoti.

Epari on tekemässä juttua Seinäjoen pommituksista ja Jussi Oksalalla on esittää aiheen kannalta kiinnostava yksityiskohta.

Hän pitelee kädessään noin kymmensenttistä propellia. Se on ollut osa Seinäjoelle pudonnutta pommia 81 vuotta sitten. Noista päivistä lähtien propelli on sattuman ansiosta kuulunut hänen Ilmari-isälleen.

– Tämä on vaatimaton esine nyt, mutta voi vain kuvitella, millainen aarre se on ollut seinäjokelaiselle pikkupojalle silloin aikanaan, Jussi Oksala sanoo.

Hän arvelee, että propelli on toiminut pommin sokkana. Ilmavirta on saanut propellin pyörimään ja irrottanut sen, jonka jälkeen pommi on aktivoitunut räjähdysvalmiiksi.

Propelli puolestaan on pudonnut omia aikojaan minne on sattunut putoamaan.

Äiti löysi pommin osan kotitalon puutarhasta

Helmikuussa 1940 Ilmari Oksala oli kuusivuotias vilkas pikkupoika. Hän ei kuitenkaan itse löytänyt pommin osaa.

Sen sijaan propellin poimi talteen hänen äitinsä, Sanni Oksala, kotitalon kivijalan juuresta, minne se oli singahtanut. Osa oli vaaraton, joten äiti antoi sen Ilmarille, joka piti aarteestaan hyvää huolta.

Jussi Oksala muistelee, kuinka sitä myöhemmin säilytettiin perheen kodissa Hallilassa samassa kaapissa pöytähopeoiden kanssa.

– Jos sitä halusi katsoa, isä otti sen esiin ja esitteli sitä. Ei se ollut lelu. Aivan pienenä muistan pelänneeni, että jos se vaikka räjähtää.

Pommin palaset olivat himoittuja esineitä sota-ajan poikalapsille. Tarinan mukaan eräs isä tarjoutui jopa ostamaan pojalleen samanlaisen propellin niiltä joilla oli – myyjää vain ei tahtonut löytyä.

– Varmaan näitä on Seinäjoella jonkun muunkin tallessa. Itse en kuitenkaan tiedä ketään, Jussi Oksala toteaa.

Ilmari Oksalan kuoltua esine on siirtynyt isältä pojalle. Samalla se on palannut takaisin Kapernaumiin, vain sadan metrin päähän alkuperäisestä löytöpaikastaan.

– Tämä on pieni palanen Seinäjoen historiaa. Minulle se on kuitenkin ennen muuta tärkeä muisto isästä ja mummasta, Jussi Oksala sanoo.

Tero Hautamäki

Juttu on julkaistu Eparissa 3.2.2021

”Se oli meidän kotitalomme”

Talvisodan pommituksessa tuhoutui Rekolan sisarusparven koti. Yksi lapsista asuu paikalla edelleen. Vaikka oma piha oli vihollisen maalitauluna, sotaa ei enää arjessa muistella.

Talvisodasta kärsi myös Seinäjoki, jota Neuvostoliitto pommitti vuonna 3. helmikuuta. Taivaalta tippui liki 200 pommia.

Pommitusten pääkohteena arvellaan olleen rautatieasema, mutta vain odotushuone sai osuman. Rautatien läheisyyteen pommeja putosi toistakymmentä.

– Poikalyseon opettaja, tohtori Henrik Wegelius laski aikoinaan, että pommit olisi pitänyt pudottaa 0,4 sekuntia aikaisemmin, niin ne olisivat osuneet asemalle. Pienestä oli kiinni, kertoo Merja Lamminkangas Seinäjoen oppaista.

Ei Tervala, vaan Rekola

Historiankirjojen mukaan Kauppakadulle osuneet pommit tuhosivat Kuulan ja Tervalan talot.

Hilkka Latomäki, talvisodan aikana sukunimeltään Rekola, ja hänen veljensä Erkki Rekola täsmentävät, että Tervalan talo säilyi, mutta Rekoloiden kotitalo rikoontui käyttökelvottomaksi.

– Otan tämän niin henkilökohtaisesti, kun on omasta kodista kyse, Latomäki perustelee.

Talossa asuivat sodan aikana Hilkka Latomäen ja Erkki Rekolan vanhemmat Frans ja Helmi Rekola kolmen lapsensa kanssa. Sodan jälkeen perhe rakensi uuden talon samalle paikalle. Nyt Latomäki asuu talossa puolisonsa Ahdin kanssa.

Jännittävää, ei pelottavaa

Hilkka Latomäki oli talvisodan aikana 11-vuotias. Erkki-veli oli vuotta nuorempi.

– Hyvin muistan päivän tapahtumat. Pikkupojat eivät osanneet pelätä, mutta kovin jännittävältä sota tuntui, Rekola kertoo.

Latomäki sanoo samaa. Nainen kertoo esimerkin sirpalesuojasta, minne sisarukset ehtivät sotaa pakoon.

– Lapsi ei ymmärtänyt asiaa. Kuului jymähdyksiä. Joku mies sanoi, että nyt Seinäjokea pommitetaan. Ajattelin, että tällaistako se paljon puhuttu pommitus on.

Pommitusten pelossa verhoja pidettiin pimeällä kiinni, etteivät valot paljastaisi asutusta. Seinäjoen pommitus tapahtui päivällä kello 13.40, mutta lentokoneet onnistuivat yllättämään asukkaat.

Lottien tehtävänä oli hoitaa ilmavalvontaa ja ilmoittaa lentokoneiden tulosta. Seinäjoen alueen sotapäiväkirjan mukaan ilmahälytys oli annettu vain seitsemän minuttia aikaisemmin. Aikaa suojautumiseen luultiin olevan paljon enemmän.

Erkki Rekola muistaa, että vaaran lähestyessä väestösuojatehtäviin määrätyt miehet saivat puhelimella niin kutsutun hiljaisen hälytyksen.

– Isä kuului ryhmään. En muista, mitä hänen tehtäviinsä kuului. Kun hälytyssireeni alkoi soida, me lapset juoksimme leikkiemme keskeltä kotitaloamme vastapäisen talon kellariin tehtyyn sirpalesuojaan.

Suojaan kokoontui parisenkymmentä henkeä. Kaikki selvisivät loukkaantumatta. Toisin kävi Ruukintiellä sirpalesuojassa olleille, jotka kuolivat pommin osuessa suojaan. Pommituksessa kuoli yhteensä kymmenen henkeä. Loukkaantueita oli parikymmentä.

Kun äänet hiljenivät, Kauppakadun sirpalesuojassa ollut sotilas avaisi oven ja sanoi, että naapuritalo on tuhoutunut.

- Se oli meidän talomme. Se oli siirtynyt metrin verran pihamaalle päin, kun pommi oli osunut viistosti kadun puolelta keskelle kivijalkaa ja ponnauttanut talon irti, Hilkka Latomäki muistaa.

Onni onnettomuudessa oli se, ettei talo synntynyt palamaan ja osa irtaimistosta säästyi. Talossa olleita huonekaluja on edelleen käytössä.

– Piirongin kulmaa vähän jouduttiin korjaamaan, mutta tuossa se vieläkin on.

Vaikka Latomäki elää pommituspaikalla lapsuudenkodissaan ja Rekola kivenheiton päässä, niin sota-aika ei kummittele kummankaan mielessä.

– Lapsi ajattelee asiat eri tavalla. Pommien jälkeen elämä jatkui normaalina. Isä piirsi ja rakennutti meille uuden talon. Olin oikein iloinen, kun sain oman huoneen, Hilkka Latomäki kertoo.

Virpi Kupiainen-Ämmälä

Juttu on julkaistu Eparissa 10.2.2021

Tiesitkö tätä?

Talvisodan pommiruis jalostui verimakkaraksi

Osuusteurastamo Itikan toimitusjohtaja Kalle Peltolalla ei mennyt sormi suuhun, kun neuvostokoneiden pudottama pommi oli puhkaissut ison aukon valtion viljavaraston kylkeen Seinäjoella 3. helmikuuta 1940.

Aloitteen ottanut tirehtööri pisti tuulemaan. Siilosta ulos valuneesta rukiista tuli verimakkaran, verilättyjen ja veripaltun raaka-ainetta. Itikka valmisti tuotteet ja myi ne kauppoihin ja armeijalle.

– Myös Karjalan evakot saivat luultavasti verimakkarasta hätäruokaa, miettii 40 vuoden uran Itikalla myynti- ja markkinointipäällikkönä tehnyt ilmajokelainen Alpo Renko, 86.

Toimitusjohtaja Peltola kertoi tuoreelle alaiselleen talvisodan aikaisen pommirukiin tarinan. Päivä oli 3. tammikuuta 1953.

– Tulin silloin Itikalle. Se oli ensimmäinen työpäiväni. Hänelle oli tärkeää sanoa minulle heti, että kaikkeen pitää osata varautua.

Taivaalta suhahtanut pommi porasi viljavaraston siiloon reiän 15 metrin korkeuteen. Aukosta oli syöksynyt pihalle yli 200 tonnia ruista.

– Sitä oli ulottunut rautatielle asti.

Viljavaraston johtaja Niilo Harja oli Rengon mukaan miettinyt hieman epätietoisena, miten tilanteessa olisi pitänyt edetä. Taivaalta satoi myös lunta.

Harja otti yhteyttä ystäväänsä Peltolaan. Miehet olivat opiskelleet yhdessä Mustialan opistossa ja asuneet samassa kämpässä.

– Peltola oli tullut paikalle. Hän ehdotti ottamaan heti talteen märän osan viljasta.

Itikalta löytyi sopivia säkkejä. Kerääjät täyttivät ne kostuneella rukiilla. Lasti lähti Itikalle.

– Peltola keksi käyttää viljan verimakkaraan.

Rengon mukaan ruista oli tehtaalla kostutettu vielä lisää.

– Sitten se jäädytettiin. Onneksi pakkasherra paukkui. Ruista voitiin sitten käyttää sitä mukaan, kun sitä tarvittiin.

Renko ei tiedä, kuinka paljon pommirukiista syntyi verituotteita.

Jari Karjanmaa

Juttu on julkaistu Ilkassa 25.2.2017