Uutiset

Seinäjoen vaskiviikoilla voi käydä läpi koko perheen soittimet

Kokeilujakson aikana lapset ja nuoret voivat tutustua vaski-
soitinten koko perheeseen.
Kokeilujakson aikana lapset ja nuoret voivat tutustua vaski- soitinten koko perheeseen.
  • Epari

Etelä-Pohjanmaan musiikkiopisto pilotoi uudenlaisen toimintamuodon, jossa halukkaat saavat ilmoittautua muutamalle ilmaiselle soittotunnille.

Ensimmäisen tutustumisjakson teemana ovat vaskisoittimet. Soittamista on mahdollisuus päästä kokeilemaan ja kokeilujakson jälkeen voi halutessaan jatkaa musiikkiopiston oppilaana.

Musiikkiopiston vs. rehtori Petri Välimäki taustoittaa uudenlaisen käytännön aloittamista näin:

– Perinteisten orkesterisoittimien vetovoima ei tavoita enää samalla tavoin lapsia ja nuoria. Haluaisimme viedä eteenpäin viestiä, että musiikin harrastaminen on usein samanlaista yhteistä tekemistä kuin futis, lätkä, pesis tai koripallo, Välimäki vertaa.

– Musisointi on siis joukkuepeliä. Nyt etsimme joukkuepelaajia meidän puhallinsoitinjoukkueeseemme. Siksi avaamme mahdollisuuden tutustua ja innostua puhallinsoittimista, hän jatkaa.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Musiikin harrastaminen on usein samanlaista yhteistä tekemistä kuin vaikkapa joukkueurheilu, vs. rehtori Petri Välimäki kuvailee.
Kuva: Suvi Nikkola

Puhallinorkestereita ovat muun muassa kaikille tutut big bandit, mutta puhaltimet ovat tärkeä osa myös perinteistä sinfoniaorkesteria.

Välimäki huomauttaa, että pop-, rock- tai jazzmusiikissa juuri puhaltimet ovat ne soittimet, joilla erotutaan joukosta.

– Ultra Bra tai jo 50-vuotias funk-yhtye Tower of Power ovat tästä hyviä esimerkkejä.

Kokeilujaksolla on mahdollisuus tutustua koko vaskiperheeseen: trumpettiin, käyrätorveen, altto-/baritonitorveen, pasuunaan ja tuubaan.

Trumpetti ja käyrätorvi sopivat soittimeksi jo eskari-iästä ylöspäin. Mataliin vaskiin suositellaan vähintään 7 vuoden aloitusikää.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

 Kokeilemalla oma suosikkisoitin selviää, käyrätorvenopettaja Seppo Istukaissaari sanoo.

Käyrätorvensoitonopettaja Seppo Istukaissaaren mukaan juuri kokeilemalla on kaikkein paras selvittää, mikä soitin ”istuu” omaan käteen ja lähtee ehkä helpostikin soimaan.

– Tätä kautta voi löytyä itselle joku uusi, aivan huippuhieno instrumentti, kuten esimerkiksi käyrätorvi, Istukaissaari sanoo hymyillen.

Ilmaiset soittotunnit toteutetaan tammikuun aikana musiikkiopiston omien opettajien kanssa. Kokeilu ei sido mihinkään, mutta sen jälkeen voi halutessaan jatkaa soittoharrastusta.

Ilmoittautuminen ”vaskiviikoille” tapahtuu musiikkiopiston osoitteessa epmo.fi. Sivuilta löytyy myös lisätietoja asiasta. Haku kokeilujaksolle aukeaa 2.1.2023.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Jaa artikkeli
Lounaspaikka