Matti Jaskari oli 13-vuotias, kun hän oli kaksipäiväisellä traktorien käyttö- ja huoltokurssilla. Mukana oli hänen lisäkseen yhdeksän miestä.
16-vuotiaana Jaskari sai jo oman traktorin. Siitä lähtien kaikki tienattu raha on ollut jotenkin peräisin traktoreista. Jaskari tapaakin sanoa itseään “synnynnäiseksi traktoristiksi”.
– Ensin nuorena ajoin rahtia naapureille ja lanasin kaikki kunnan tiet. Talvella ajoin puutavaraa. Kun tulin armeijasta, pääsin Hankkijalle traktoriasentajaksi, Matti Jaskari muistelee.
Hän palveli Seinäjoen Hankkijaa 16 vuotta. Sen jälkeen kului pari vuotta Keskolla konemyyjänä.
– Sitten ostin tämän vanhan kiinteistön, joka on entinen nuorisoseurantalo. Perustin tähän maatalouskonekorjaamon. Se avattiin vuonna 1978, Jaskari kertoo.
– Minua kiinnostivat vanhat koneet, niin otin niitä. Esimerkiksi, jos myin renkaat traktoriin, ja isännällä oli jokin vanha ylimääräiseksi jäänyt kone, otin sen vaihdossa.
Tuolloin Jaskarilla oli töissä 2–3 asentajaa. He kunnostivat välitöinä vanhoja traktoreita, jos työn alla ei ollut asiakkaan konetta.
– En silloin tiennyt, että perustan museota, mutta sieltä se sai alkunsa. 44 vuotta niitä on kerätty ympäri Suomea. Ainoastaan yksi on haettu Ruotsista.
Konevanhusten lepokoti
Kun Jaskari lopetti liiketoimintansa vuonna 2002, hän alkoi rakentaa isompaa hallia vanhan nuorisoseurantalon taakse. Hallia hän kutsuu “vanhusten lepokodiksi”.
Halliin on valittu pienet ikkunat, ettei aurinko polta kumia tai maalia.
Koneista on kunnostettu 95 prosenttia, mutta muutama on jätetty löytökuntoon.
Nyt konevahvuus on 149. Enempää traktoreita museoon ei enää tule.
– Nyt on kaikki lattianeliöt käytössä. Rakentaa ei voi lisää, koska tässä ei ole rakennusoikeutta kuin ylöspäin, Jaskari selvittää.
Kaikki lähtevät käyntiin
Jaskari on ottanut kunnostukseen monia sellaisiakin traktoreita, joissa moottori ei ole pyörinyt, vaan on ruostunut kiinni. Sellaisetkin on aina saatu käyntikuntoon.
– Dieselkoneita täytyykin käynnistää vähintään kahden vuoden välein, etteivät syöttöpumput jumitu. Bensa- ja petrolitraktoreita tarvitsee vain pyörittää akulla tai veivillä, jotta voi todeta, ettei moottori ole mennyt jumiin, Jaskari selostaa.
Traktoreita haluttu ostaa
Museotraktoreita on myös yritetty ostaa.
– Täällä on sellainen saksalainen, pieni ja siro Holder. Siitä ovat monet naisihmiset kysyneet, etkö myisi tuota.
– Yksikin rouva kovasti sitä kyseli, niin isäntä tuumasi hänelle, että jos hän ostaa sen, niin minnekäs se sitten pannaan. Siihen rouva vastasi, että sun piano viedään olohuoneesta pihalle ja traktori tuodaan siihen. Se oli aika erikoinen vastaus, Jaskari nauraa.
Museovanhus jo 100-v.
Museon vanhin traktori on nyt 100-vuotias amerikkalainen Cletrac. Se on palvellut Suomea sodassa rintamalla tykinveturina, ja sieltä tullut ehjänä takaisin alkuperäiselle omistajalle.
50-luvulla sen sisälle oli keväällä unohtunut vesi, ja nyt siinä on muun muassa sylinterikansivaurio.
– Tuo jää toki minulta laittamatta. Ikä rupeaa olemaan jo niin korkeissa lukemissa, ettei oikein kiinnosta tuommoinen veivattava. Muutenhan näissä on aina akkukäynnistys, mutta nämä vanhimmat täytyy kammeta veivillä, helmikuussa 85 vuotta täyttänyt Jaskari kertoo.
Mikä on Jaskarin suosikkitraktori?
Suosikkitraktoria kysyttäessä Matti Jaskari naurahtaa. Hän kertoo sen olevan aina vähän se, jota sillä hetkellä tekee, mutta yhden koneen hän nostaa yli muiden.
– Kyllä kotimainen Takra on mulla sellainen suosikki. Sitä tehtiin vain muutamana vuonna, kunnes tuotanto jouduttiin lopettamaan noin 800 koneen jälkeen. Se oli hyvänmallinen, sellainen käteen sopiva, mutta hintapolitiikka markkinoilla oli huono, Jaskari kertoo.
– Tilanne oli sellainen, että Englannin koneet oli edullisimpia, kun punta vajosi Korean sodan jälkeen erittäin alas. Takrasta tuli liian kallis, koska moottori ostettiin Amerikasta, ja dollarin kurssi oli korkealla. Ja tietysti se suomalainen työ ja pienet sarjat.
– Niin siinä kävi, että se jouduttiin lopettamaan. Mulla on tuolla tosiaan sellainenkin peli.
Matin paras kaveri
Museolla on yksi kone, joka ei kuitenkaan ole näytillä, vaikka niin saattaisikin luulla. Kyseessä on vanha trukki.
– Tämä on paras kaverini täällä. Se ei kuulu näyttelykoneisiin, vaikka silläkin ikää on. Se on vielä Datsun.
– Kun siirtelen traktoreita, niin tuonne vaan nostimet perän tai etuakselin alle, ja pystyn yksin viemään ja tuomaan trukilla koneita. Ei tarvitse aina apumiestä. Jos kettingin päässä tuodaan, niin siellähän pitäisi olla jonkun ohjaamassa, Jaskari selvittää.
Kirjoittaja on Eparin toimitusharjoittelija, Miro Lyly.
