Uutiset

Tältä näytti entisajan Seinäjoki - Kauppalan kasvaessa myös semut saapuivat

Upea ilmakuva keskustasta. Etualalla asemarakennuksia 1880-luvulta, niiden takana kaksi komeaa rautatieläisten asuinkasarmia. Lääninsairaalan ja kivikoulun ohella ovat uusiksi maamerkeiksi nousseet Vaasan talo ja osuuskauppa, molemmat vuodelta 1936. Osk:n paikalla on nyt Osuuspankki. Vasemmassa laidassa kohoaa korkeimmalle Maanviljelysseuran talo (1930), joka puolestaan jäi Epstorin alle.
Upea ilmakuva keskustasta. Etualalla asemarakennuksia 1880-luvulta, niiden takana kaksi komeaa rautatieläisten asuinkasarmia. Lääninsairaalan ja kivikoulun ohella ovat uusiksi maamerkeiksi nousseet Vaasan talo ja osuuskauppa, molemmat vuodelta 1936. Osk:n paikalla on nyt Osuuspankki. Vasemmassa laidassa kohoaa korkeimmalle Maanviljelysseuran talo (1930), joka puolestaan jäi Epstorin alle.
  • Epari

Ensi kosketukseni Seinäjokeen oli 1960-luvun alussa eikä tämä niin hääviltä näyttänyt. Päinvastoin, ruma sekasotku se oli. Eihän me Kuortaneelta tosin Seinäjoelle kaupunkiasioille lähdettykään, vaan mentiin Vaasaan, joka näytti kaupungilta.

Mutta juuri 60-luvulla Seinäjoki alkoi kasvaa ja kehittyä. Tästä alkoi tulla risteysaseman lisäksi kaupallinen keskus. Sai tänne ihailtavaakin, kun Aalto-keskus alkoi nousta.

Kun täällä oli työtä tarjolla, alkoi meitä semuja rynnätä kaupunkiin. Semu on tietenkin vastine mamulle – olemme Seinäjoelle muuttaneita ja meitä jälkeläisinemme on enemmän kuin syntyperäisiä seinäjokelaisia. Siis seinäjokelaisia, sillä kieliopin vastainen seinäjokinen ei ole istunut minunkaan suuhuni.

Ihastuttavin kuva vanhasta Seinäjoesta pikkutyttöineen: Valtiokatua 1910-luvulla. Talorivissä ovat apteekki, Sparvinin kauppa, Yhdyspankin talo ja Nygrenin kauppa. Kadun toisella puolen on aseman aluetta.

Moni semu on maakunnasta

Me semut olemme tietenkin rikkaus kaupungille. Olemme työperäisiä muuttajia, moni meistä on oman maakunnan kasvatti ja muualla hyvin koulutettu.

Työ toi minutkin tänne, ensin Ilkkaan toimittajaksi, mutta muutaman vuoden päästä pyydettiin paikallislehti Etelä-Pohjanmaahan, jonka päätoimittajana aloitin 26-vuotiaana.

Vuosien mittaan lehti kasvoi kolme kertaa viikossa ilmestyneestä viisi kertaa viikossa ilmestyväksi kansalliseksi harvinaisuudeksi.

Lehti tehtiin suureksi osaksi aamupäivällä ja oma jakajakunta jakoi sen koteihin iltapäivällä. Lehti tilattiin käytännöllisesti katsoen joka savuun Seinäjoella ja Nurmossa. Levikki oli suurimmillaan 12 000 tilauksen luokkaa.

Valtionkadulta 1910-luvulta tämäkin. Pohjoismaiden Yhdyspankin talo lienee vanhan Seinäjoen kauneimpia. Uusi PYP nousi Kauppakadun ja Koulukadun kulmaan ja sitä uudempi SYP:nä Keskustorin laitaan. Nyt sen tilalla on Oma Sp. Kuvassa oikealla kuulu Nygrenin kauppa ja leipomo.

Nykyisinhän lehti tunnetaan Eparina. Se on alkanut taas muistuttaa sitä entistä ep:tä, joksi lehden nimi lyhennettiin 80-luvun lopulla Etelä-Pohjanmaasta.

Paikallislehdessä työskentelevän velvollisuus oli tietenkin tutustua syvästi levikkialueeseen. Opiskelin lukemalla Seinäjoen ja Nurmon historiakirjat ja kaikkea muutakin paikallista. Kun lehti ilmestyi joka arkipäivä, sai viivana rientää tilaisuudesta ja tapahtumasta toiseen ja tutustua haastateltaviin. Tuntui, että tunsi kaikki, jotka paikkakunnalla yhteisissä asioissa puuhasivat tai menestyivät eri areenoilla.

Kurakauppalan puiset jalkakäytävät Puskantiellä, joka oli aikoinaan Seinäjoen pääkatu. Etualalla on Lempi Viitasen sekatavarakauppa. Kadun toisella puolen oli yhteiskoulu, puukoulu vuodelta 1914, kivikoulu 1928. Tämän erkkeritalon paikalle tasoitettiin Sokoksen parkkipaikka.

Millaista täällä oli ennen?

Moni uusi semu saattaa miettiä, millainen se entinen Seinäjoki oli. Ainakin itse mietin ja innostuin asiaan etenkin sitten, kun tietokone toi kotiin vanhoja Seinäjoki-kuvia milloin mistäkin lähteestä ja niitä saattoi ruveta keräämään.

Varastossani on 500 vanhan Seinäjoen kuvaa. Osa on entisiä postikortteja, osa taas näyttää napatun Aki Mäen mainiosta kirjasta ”Kauppa kävi että pidellä piti”. Osa on esimerkiksi Facebook-väen sukualbumeista. Niitä on tämän jutun yhteydessä, sillä tekijäoikeudet ovat jo umpeutuneet.

Keskuskatua 20-luvun asussa autosta päätellen. Auto on Pollarin talon paikkeilla. Asemalta katsottuna tännimmäisenä on Maakuntahotelli sekä Ruokala ja kahvila Tyynelä. Kadun päässä näkyy Työväentalo. Tähän aikaan kadun nimi oli Kirkkokatu, sillä tarkoitus oli ensin rakentaa kirkko lääninsairaalan paikalle

Olisipa Seinäjoen keskustassa yhä ihailtavana edes pieni rivi vanhaa Östermyraa tai taajaväkistä yhdyskuntaa! Kauniita nikkarityylisiä puutaloja täällä on todistettavasti ollut. Niitä kaipaisi keskustaan aikaperspektiiviä antamaan.

Nyt Seinäjokea luonnehditaan sekavaksi nousukaskaupungiksi, kun niin vähän vanhaa rakennuskantaa on säilytetty osoittamaan, että on täällä historiaakin.

Saattaa kyllä olla, että kauppalasta on muutamien vanhojen kuvien perusteella muodostunut liiankin romanttinen kuva.

Seinäjoen keskustaa 1930 lääninsairaalan katolta nähtynä. Edessä on Marttilan vanha kansakoulu vuodelta 1878 ja taaempana Työväentalo vuodelta 1922. Suoraan edessä on Seurahuone vuodelta 1928 ja vasemmassa laidassa tunnistaa kivikoulun. Muu rakennuskanta on hävinnyt.

Sievät talot ovat hävinneet

Seinäjoen keskustasta ovat siis hävinneet ne sievät asuin- ja liiketalot, joita kuvista päätellen on seissyt etenkin Valtionkadun, mutta myös siellä täällä Puskantien, Keskuskadun, Kalevankadun, Vapaudentien ja Kauppakadun varrella. Nuo kadut ja asemanseutu muodostivat vanhan taajaväkisen yhdyskunnan ja sittemmin kauppalan keskustan. Rehellisesti sanoen, kyllä tuo keskusta oli aikalailla hökkelikylä – pannaanpa siitäkin kuva esimerkiksi.

Paljon vanhaa ja kaunista on kaikkialla Suomessa joutunut kaivinkoneitten kaatamaksi kerrostalojen ja yksitoikkoisten liikerakennusten alta. Sitä surraan joka puolella. Tietenkin taloudelliset seikat ovat runtelemisen syy: on niin paljon tehokkaampaa tehdä matalan sijalle korkeampaa ja käyttää elementtejä käsin naputellun asemesta.

Tuttu paikka maakunnan väelle oli linja-autoasema Keskuskadun päässä liki asemaa. Se sai hävitä uuden, leveän Valtionkadun alta.

Semujen on vaikea käsittää vanhaa Valtionkatua. Sen varrella on ollut rivi Seinäjoen kauneimpia taloja. Katu sijaitsi Keskuskadusta pohjoiseen vanhan alikäytävän suuntaan. Tuo säilynyt alikäytävä oli ainoa yhteys pohjoiseen maakuntaan Nurmon ja Lapuan suuntaan.

Alikäytävään vievän tien jälkeen Valtionkatu kääntyi Ilmajoelle päin. Alikäytävän ja Itikanristeyksen väliin nousi esimerkiksi kauppalantalo ja itse Itikan risteyksessä oli kauppoja ja Säästöpankki.

Uutta rautatieasemaa rakennettaessa purettiin vanhan asemanseudun monet komeat VR:n rakennukset ja paljon muutakin. Paljon jäi myös uuden leveän Valtionkadun alle. Katu levennettiin ja se jatkui ennen Rajakatuna, nyttemmin Ruukintienä kauas Törnävän suuntaan.

Keskustori rakenteilla 1950-luvulla. Jotenkin se vaikutti ennen avarammalta kuin äskettäin uusittu tori. Takana oikealla on Ruotsalainen koulu.

Ei vaivuta synkkyyteen

Ettemme vaivu synkkyyteen kaiken vanhan katoamisesta, pidetään mielessä myös ne kohteet, joissa taajaväkisen yhdyskunnan ja kauppalan aika huokuu yhä komeasti.

Niitä ovat keskustassa Suojeluskuntatalo, vanha valkoinen lääninsairaala eli nykyinen musiikkiopisto ja kansalaisopisto. Sellainen on myös sairaala-alueen kaunistus Kivirikon keltainen puutalo, jossa on jotakin vanhaa venäläistä. Voi iloita myös vanhan Tiklaksen ja Kalevan navetan säilymisestä, kumpikin remontoituna.

On myös hyvä, että Rautatieläisten talo säilyy hotelli Almana, jos toki voi vähän surra sitä, että siihen jouduttiin kiinnittämään lisäsiipi. Ja kiitokset Petri Pihlajaniemelle, kun siirsi myös Pollarin talon Keskustorin laidalta samalle tontille Rautsikan kanssa.

Ydinkeskustaa 20-luvulla. Taas tunnistaa Seurahuoneen ja Työväentalon. Takana on lääninsairaala rakenteilla. Se valmistui 1931. Vähän näyttää ydinkeskusta hökkelikylältä.

Vielä vanhaa Seinäjokea edustavat Marttilan puukoulu eli nykyinen taidekoulu. Ohi kulkiessa aina muistaa, että talvisodan aikaan siihen osui venäläisten pommi. Uudempi Marttilan kivinen koulu on komea, tosin sen ryhdikkyydestä katoaa paljon erityylisen siipirakennuksen takia.

Viime vuosisadan alkupuolta keskustassa edustavat myös Seurahuone ulkorakennuksineen, Kivikoulu ja Vaasantalo.

Saa huokailla ilosta, että meillä on Törnävä kartanoineen ja museoalueineen. Kartanon päärakennus on niin vanha kuin vuodelta 1806.

Eikä sovi unohtaa Törnävän sairaalan isoa aluetta, jota rakennus-Karhut nyt ehostavat uuteen kukoistukseen.

Komea Kansallis-Osake-Pankin talo Kalevankadun varressa liki asemaa valmistui 1915. Tähän taloon kaavailtiin piispanistuinta, mutta sehän meni Lapualle. KOP:n uusi rakennus nousi Keskustorin varrelle ja on nykyisin Nordean talo. Tämän vanhan KOP:n tilalle nousi vakuutusyhtiö Pohjolan talo, jossa nykyisin on muun muassa järjestötalo.

Pienen Seinäjoen uroteko

Uudempaa onnea tuo 50-luvun lopulla nousemaan lähtenyt Aalto-keskus. Sen äärellä kokee jotakin suurta ja sitä voi ylpeänä esitellä vierailleen. Sen rakentaminen oli pieneltä Seinäjoelta uroteko.

Aalto-keskus nostaa Seinäjoen sisarkaupunkiensa yli. Sanokaapa muista yhtä aikaa vuonna 1960 kaupungiksi tulleista – Salo, Hyvinkää, Riihimäki, Kouvola ja Rovaniemi – jokin yhtä tunnettu kohde. No, Rovaniemelläkin on Aaltoa ja Ounasvaara.

Ainakin 1980-luvulla nopeasti kasvavan Seinäjoen kunnallispolitiikassa eli ajatus, että kaupunki säilytetään matalana, mutta 2000-luvun puolella rakentajille alettiin myydä ilmaa, siis uudet talot saivat nousta yhä korkeammiksi. Seinäjoen keskustan silhuetti onkin taas tosi sekainen.

Pohjan tunneli, jonka läpi kulki kaikki liikenne Seinäjoelta pohjoiseen läpi Nurmon ja Lapuan. Ihme ja kumma, että se on säilynyt kaupungin sisäistä liikennettä varten.

Torin ja keskustan tulevaisuus

Tätä kirjoittaessa toivoo, että keskustan uudet kerrostalot, jo valmiit ja vasta kaavaillut, saisivat asukkaat ja niiden liikkeet asiakkaita niin, ettei keskusta ole täynnä pimeitä ikkunoita.

Autioksi muuttuneesta keskustasta saamme kiittää Ideaparkia, jonka päättäjämme vängällä halusivat Seinäjoelle. Onhan se toki vilkastuttanut Seinäjokea, mutta samalla tyhjentänyt keskustan – ainakin toistaiseksi.

Uudesta Keskustorista ydinkeskustassa odotettiin paljon. Harmi, että sen keskelle jäi toteuttamatta luistelualue, joka aluksi oli luvassa.

Toinen harmi on, että välillä kesäisinkin kolea tuuli pyyhkii pohjoisesta Koulukatua pitkin hyydyttäen torikauppaa ja ihmisten oloa. Torikahvilat ovat silti Seinäjoella suuressa suosiossa. Monessa vanhassa kaupungissa on kyllä kuulut kauppatorit, mutta vasta nyt torikahviloille raivataan tilaa.

Nyt vielä odotetaan, mitä nousee torin laitaan paljon puhutun Pollarin talon paikalle. Voisiko se olla jotakin uusvanhaa?

Paula Hämäläinen

Kirjoittaja toimi Eparin (silloin nimellä Etelä-Pohjanmaa) päätoimittajana vuosina 1974–1996.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Jaa artikkeli
Lounaspaikka