Uutiset

Tolkkupajan nuoret päästivät luovuuden valloilleen - Halloweenin kauhukammio nostaa luurangot haudoistaan

Erilaiset nuorten valmistamat koristeet kuvittavat Pohjan nuorisotaloa sen muuttuessa perjantaina Kauhujen taloksi.
Erilaiset nuorten valmistamat koristeet kuvittavat Pohjan nuorisotaloa sen muuttuessa perjantaina Kauhujen taloksi.
Kuva: Milla Hanhikoski
  • Milla Hanhikoski

Nuorille aikuisille elämän eväitä tarjoavassa Nuorten Tolkku -työpajassa on jo viikkoja eletty halloween-teeman ympärillä. Kyse on siitä, että pajan tilat Pohjan nuorisotalolla muutetaan kummituskammioksi perjantaina.

Viimevuotisen tapahtuman tapaan tolkkulaiset tekevät kauhujen talon yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille nuorille.

– Sokkeloisen tilan ansiosta saamme toteutettua nuorten ideoita vielä laajemmin. Tapahtumaan on tulossa esimerkiksi hautausmaa sekä sirkusteemainen tila, kulttuurituottaja Sini Savela kertoo.

Somisteet valmistuvat osaavien tekijöiden käsissä.
Kuva: Milla Hanhikoski

Mitä ja missä?

  • Nuorisopalveluiden halloweentapahtuma järjestetään 27.10. kello 19-23 Pohjan nuorisotalolla.

  • Ilta on suunnattu yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille nuorille.

  • Halloween-teemainen pukeutumiseen kannustetaan, mutta se ei ole pakollista.

  • Illan aikana voi kiertää tiloja vapaasti tai osallistua erilaisiin tehtäviin ja aktiviteetteihin.

  • Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Innostava työkokeilu

Muotoilu- ja kuvataidepuolella ilmassa tuoksuu maali. Hauta-arkut ja suuret kaappikellot saavat maalia pintaansa. Irtonaiset raajat ja luurangon osat ovat jo odottamassa h-hetkeään.

Yksi tekijöistä on Julia Laitila, joka on kuvataideprojektissa työkokeilussa.

– Olin aiemmin osallistujana Tolkun projektissa, josta ohjaajat huomasivat osaamiseni ryhmän johtamiseen.

Nyt Laitilan työkokeilun kuvaan kuuluu ryhmäläisten auttaminen ja ohjaaminen sekä koristeiden ideoiminen ja askartelu.

– Nuorilta tulee paljon ideoita, mutta esimerkiksi suunnittelemani kynttiläkoriste on ollut mallina muille.

Julia Laitila on saanut kokeilla ryhmänohjaamistaitojaan Tolkun työkokeilussa. Takana näkyvät kynttiläkoristeet ovat hänen ideoimiaan.
Kuva: Milla Hanhikoski

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Sisältöä nuorilta

Tapahtumassa on mahdollista kierrellä tiloissa ja osallistua nuorten ideoimien tehtävien tekemiseen. Yksi näistä on Julia Salmen keksimä etsintätehtävä, jossa osallistuja etsii vihjeiden avulla hiiriä.

– Suunnittelin hahmot ja valmistin ne silkkimassasta, Salmi kertoo.

Äkkiseltään värikkäät hahmot eivät pelota. Tarkemmalla tutkiskelulla kuitenkin huomaa, että joukossa on niin suolet ulkona lojuva hiiri kuin hohtavan vihreä alienhahmo. Luovuutta on käytetty.

Julia Salmen silkkimassahiiret ovat avainasemassa etsintätehtävässä.
Kuva: Milla Hanhikoski

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kaikki ideat lähtevät nuorilta itseltään.
Juhani Nisula, Soundi-ryhmän ohjaaja

Pelottava äänimaailma

Muotoilu- ja kuvataiteen pajojen lisäksi tunnelmaa tilaan luovat äänitaiteen pajat. Musiikin ja median parissa työskentelevä projektiryhmä Soundi luo halloween-tapahtumaan erilaisia äänimaailmoja. Soundin nuoria ohjaa muusikko Juhani Nisula.

– Olemme tutustuneet DAW-ääniohjelmaan. Yhdistelemällä softasyntikoilla luotuja ääniä valmiisiin ääniraitoihin olemme saaneet luotua monipuolisesti tunnelmaan sopivia tehosteita, hän selvittää.

Mies kertoo itse toimivansa lähinnä laitteiden ja tekniikan käytön ohjaajana.

– Kaikki ideat lähtevät nuorilta itseltään.

Luovasta työstä vähintään harrastuksen tasolla kiinnostunut Sanna Ylinen on saanut ääntä editoidessa oppia uutta.

– Aloitin valmiista ääniraidasta, jonka päälle kasasin toisen nuoren puhumat mainoslauseet ja erilaisia ääniefektejä. Niiden avulla pyrin luomaan ääninauhalle tarinan, hän avaa prosessin kulkua.

Kuuntele alta, miltä lopputulos kuulostaa:

Tolkkupaja tuuppii eteenpäin

Seinäjoen kaupungin nuorisopalveluiden alaisuudessa toimiva Nuorten Tolkku, tuttavallisemmin tolkkupaja, tarjoaa tukea ja ohjausta alle 29-vuotiaille seinäjokisille.

Tolkkupaja tuuppii osallistuja taiteen keinoin kohti koulutusta, työelämää ja kaikin puolin itsenäistä elämää. Taidetyöpajalla vahvistetaan nuorten elämäntaitoja ja pyritään selkeyttämään nuorten tulevaisuuden suunnitelmia

Tolkun projektit sekä Avoin Tolkku on suunnattu opiskelu- ja työelämään kuntoutuville. Lisäksi Tolkku tarjoaa ohjausalasta kiinnostuneille työttömille nuorille työkokeilua.

– Toiminnan perusta on nuorten osallistaminen. Projektien sisältö rakentuu nuorten näkemyksistä, työpajapäällikkö Piia Lampinen kertoo.

Pajalaiset tapaavat ohjaajia ja muita nuoria kolme kuukautta 20 tuntia viikossa. Kerran viikossa kokoontuva Avoin Tolkku toimii kurkistusnäyttönä projekteihin. Pajassa voi olla tunnin tai vaikka koko päivän.

Jokaisen nuoren kanssa tehdään valmennussuunnitelman, johon kirjataan henkilökohtaiset tavoitteet.

– Osalla se voi olla vaikka vuorokausirytmin palauttaminen ja osalla sosiaaliset taidot. Myös tulevaisuuden suunnitelmat ovat vahvasti mukana. Päivitämme ansioluettelot kuntoon ja moni palaakin meiltä opintoihin tai menee kesätöihin, Lampinen kertoo.

Tatu Sunnari (vas.) ja Joona Hautamäki kuuluvat ääntä ja mediaa työstävään Soundi-projektipajaan.
Kuva: Milla Hanhikoski

Mainos

Mainos päättyy

Mainos

Mainos päättyy

Jaa artikkeli
Lounaspaikka