Uutiset

Torin tapahtumakesä tuo elämää keskustaan – Keskustorilla vähintään yksi tapahtuma viikossa

Susanna Erkinheimo ja toripaviljongin avaus veti väkeä torille viime vuoden elokuussa.
Susanna Erkinheimo ja toripaviljongin avaus veti väkeä torille viime vuoden elokuussa.
Kuva: Tero Hautamäki
  • Heidi Piisalo

Aurinko porottaa kirkkaalta taivaalta ja lämpöasteita on puolenpäivän aikaan jo yli 15. Keskustorin kahviloiden pöytiin on kerääntynyt väkeä nauttimaan kauniista päivästä.

Myös uuden toripaviljongin ja torin tapahtumien koordinaatiosta vastaava Alexandra Mäenpää iloitsee alkavasta kesästä.

– Ihana nähdä että ihmiset ovat löytäneet torille sään lämmettyä. Osa tulee tänne ajanviettoon pidemmäksi aikaa, osa taas poikkeaa ohikulkumatkalla. Itse tulen tänne välillä tekemään etätöitä.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

1-2 tapahtumaa viikossa

Viime elokuussa valmistunut toripaviljonki näkee nyt ensimmäisen kokonaisen kesänsä. Paviljonki on herättänyt Mäenpään mukaan paljon kiinnostusta.

– Paviljonkiin on tehty hyvin varauksia. Ohjelmaa on kesällä 1-2 kertaa viikossa, ja lisää mahtuu mukaan. Jos mielii varata torin käyttöönsä kesällä, nyt on oikea aika olla liikkeellä.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Torikulttuuri henkiin

Kesällä torilla järjestetään esimerkiksi jumppatuokioita, yhdistysten tilaisuuksia sekä musiikkiesityksiä.

Ilmaistapahtumien järjestäminen torilla on maksutonta tämän vuoden ajan. Tavoitteena on Mäenpään mukaan herättää tori takaisin henkiin ja tuoda kulttuuria lähemmäs ihmisiä.

– Torit istuvat syvällä suomalaisessa sielunmaisemassa. Niillä on pitkä historia kohtaamis- ja kauppapaikkoina sekä kaupungin sydämenä. Tuttu lausahdus ”torille” kuullaan aina, kun Suomi menestyy.

Mäenpää painottaa, että eläväisestä torikulttuurista hyötyvät asukkaiden lisäksi keskustan yrittäjät. Ideaparkin avattua ovensa keskusta on pikkuhiljaa tyhjentynyt kaupoista.

Mäenpään mielestä torikulttuurin avulla voidaan puhaltaa keskustaan takaisin elämää.

– Kenellä tahansa on nyt mahdollisuus varata tori käyttöönsä ja kantaa kortensa kekoon keskustan elävöittämiseksi. Asukkailla on vapaus, mutta myös vastuu rakentaa kaupunkilaisten näköistä torikulttuuria, Mäenpää painottaa.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tapahtumat tervetulleita, vain mielikuvitus rajana

Keskustorin voivat varata käyttöönsä niin yritykset, yhdistykset kuin asukkaatkin.

Mäenpää muistuttaa, että torille kaikki ovat tervetulleita. Sen vuoksi tarvitaan myös monenlaisia tapahtumia.

– Vain mielikuvitus on rajana, millaisen tapahtuman voi järjestää. Sen ei tarvitse olla iso tuodakseen iloa paikallisille. Jos löytyy idea, niin ei muuta kuin soittoa tai sähköpostia tulemaan, Mäenpää kannustaa.

Torin voi varata käyttöönsä torikoordinaattorin kautta. Yhteystiedot löytyvät Preppaamon sivuilta.

Mainos

Mainos päättyy

Mainos

Mainos päättyy

Torikoordinaattori Alexandra Mäenpää toivoo, että uutta toripaviljonkia käytettäisiin aktiivisesti.
Kuva: Heidi Piisalo

Poimintoja kesän toritapahtumista

26.5. Sirkus Muudin lajikokeilua (tankotanssi, parkour, sirkus).

31.5. Unelmasalin ja Easyfitin kesäjumppa.

1.6. Rokki Soi -musiikkitapahtuma.

27.–30.6. Provinssin lippujenvaihtopisteet.

29.6. Eläkeläisten karaokeiltapäivä.

5.–8.7. Tangomarkkinat.

11.–14.7. Herättäjäjuhlien aamukahvit.

27.7. Keskustan kesäjuhla.

Koko tapahtumakalenteri nähtävissä Preppaamon verkkosivuilla.

Jaa artikkeli
Lounaspaikka