Valkoinen keppi ja muut apuvälineet mahdollistavat sokeille "normaalin" elämän – Näkövammaisista 30 prosenttia käy palkkatöissä

On synkkä, syksyinen aamu. Se ei Mervi Räsästä harmita, sillä hän ei tiedä millainen keli ikkunan toisella puolella on, ei ennen kuin tuntee ulko-ovella kasvoille vihmovat vesipisarat ja hiuksia pöllyttävän tuulen.

Räsänen on täysin sokea. Siitä huolimatta hän lähtee joka aamu kasperilaisen kerrostalon pihasta kohti työpaikkaansa. Auto on oma, mutta kuskin paikalle istuu Räsäsen avustaja Suvi Leppälä.

Hän pysäyttää auton Matti Visannin kujalle, joka varressa on Pohjanmaan Näkövammaisten toimisto. Räsänen on yhdistyksen toiminnanohjaaja.

Vammaisten potentiaalia ei hyödynnetä tarpeeksi

Suomessa on 55 000 näkövammaista. Heistä neljännes tekee töitä joka päivä. Osa-aikaisesti työskenteleviä on viidennes kaikista näkövammaisista.

Räsäsen mielestä näkövammaisten, niin kuin kaikkien muidenkin vammaisten, työpanosta pystyttäisiin hyödyntämään yhteiskunnassa paljon enemmän.

– Monella alalla on työvoimapula. Tilanne kohenisi, jos vammaisten osaamista arvostettaisiin. Usein ajatellaan, ettei sokea voi ehdä mitään. Kyllä voi. Näkövammaisia on hyvin erilaisissa ammateissa.

Hierojaksi, lähihoitajaksi ja sen jälkeen sosionomiksi opiskellut Räsänen on asiassa täydellinen esimerkki. Valmistuminen oli moneen kertaan jäädä kiinni siitä, ettei nainen saanut harjoittelupaikkaa.

– Kun työhaastattelija näki valkoisen keppini, hän veti heti viivan nimeni päälle, Räsänen kertoo.

Sisupussi ei antanut periksi.

– Soittelin monta kertaa perän ja anelin työnantajaa antamaan edes mahdollisuuden. Pyysin, että saisin tulla edes muutamaksi päiväksi näyttämään taitoni. Sen sen jälkeen minua ei haluttu mistään päästää pois, Räsänen iloitsee.

Räsänen muistuttaa, että yhdenvertaisuuslain mukaan työnhaussa ketään ei saa syrjiä esimerkiksi vamman perusteella. Jos näkövammainen on pätevin hakija, työpaikka kuuluu hänelle.

Vaikuttaa reilulta, mutta miten ihmeessä sokea pysyy työskentelemään esimerkiksi lähihoitajana? Näkevälle asia kuulostaa mahdottomalta, Räsäselle ei.

Tärkein apu työnteossa on hyvä avustaja. Työnantajalle tästä ei aiheudu lisäkuluja.

– Avustaja ei tee asioita puolestani, vaan kertoo asioista, joita en näe. Jos esimerkiksi annostelen lääkkeitä dosettiin, varmistan avustajalta, että kädessäni on oikea lääkepurkki. Jaan lääkkeet itse, mutta avustaja tarkistaa, että ne menivät oikeille paikoilleen.

Potilaan vointia seurattaessa moni vaiva näkyy päällepäin. Kun näkökykyä ei ole, otetaan avuksi sanat.

– Kyselen avustajalta tarkasti esimerkiksi sitä, näkyykö polvitaipeessa punotusta, Räsänen selventää.

Yhdeksi selviytymiskeinoksi nainen on ottanut kuntouttavan työotteen.

– Jos potilas pyytää kampaamaan hiuksensa tai antamaan silmälasit pöydältä, pyydän häntä kokeilemaan onnistuisiko asia omin avuin. Olen saanut paljon kiitosta siitä, etten tee kaikkea potilaan puolesta.

Työ määrittää ihmisarvoa

Työ määrittää ihmisen identiteettiä. Niin myös näkövammaisilla.

– Palkka on tietysti tärkeää, mutta vielä tärkeämpää on kokea itsensä tarpeelliseksi, saada työstä mielihyvää ja maksaa veroja.

Myös työelämään liittyvä yhteisöllisyys on merkittävä asia.

– Jos ei ole työpaikkaa, ei ole työkavereita, tyky-päiviä tai pikkujouluja. Ensimmäisissä pikkujouluissa liikutuin kyyneliin saakka.

Apuvälineet mahdollistavat normaalin arkielämän

Pohjanmaan Näkövammaisten toiminnanohjaajana Räsänen aloitti kolme vuotta sitten. Lokakuun alussa osapäiväinen pesti muuttui kokopäivätyöksi. Samalla työtehtävät lisääntyivät. Nainen huolehtii esimerkiksi talousarvion ja toimintasuunnitelman tekemisestä, jäsenrekisteristä ja -hankinnasta sekä viestinnästä.

Tärkeä osa työtä on opettaa jäsenille apuvälineiden käyttöä.

– Digitaalisten apuvälineiden käytössä on vielä paljon haasteita. Niitä ei uskalleta ottaa käyttöön ja jos uskalletaan, niin niitä ei osata hyödyntää kunnolla. Opettamisella ja oppimisella on kiire, koska maailma digitaalisoituu kovaa vauhtia.

Miten toimisto- ja opetustyö onnistuu sokealta? Räsästä seuratessa huomaa, että oikein hyvin.

Aamupostia avatessa Räsänen esittelee hieman kynää paksumpaa laitetta, joka osaa muuttaa tekstin puheeksi. Käsin kirjoitettua kuoria kone ei osaa tulkita. Silloin avustaja tulee hätiin.

Tietokonetta Räsänen näppäilee niin nopeasti, ettei avustaja meinaa perässä pysyä. Räsänen avaa taulukkolaskentaohjelman ja pyytää avustajaa tarkistamaan pari lukua.

– Avustajan ei tarvitse olla sen alan ammattilainen, mitä työtä hänen avustettava tekee. Riittää, että osaa käyttää tietokonetta edes vähän. Loput opetan hänelle.

Tietokoneen käyttö onnistuu sujuvasti, sillä ruudunlukuohjelma muuttaa tekstin puheeksi. Saman tekee älypuhelin. Se lukee saapuneet yhteydenotot ja kirjoittaa sokean saneleman viestin.

Nykyaikaisten apuvälineiden avulla maailma avautuu sokeille ihan eri tavalla kuin muutamia vuosikymmeniä sitten. Vamma ei juuri rajoita tekemisiä.

Räsänen aloitti tänä syksynä opiskelut Seinäjoen ammattikorkeakoulussa. Hän täydentään sosionomin koulutustaan ammattikorkeakoulututkinnoksi.

– Suurin osa materiaalista on saatavana äänikirjoina. Ongelmia aiheuttaa eniten kuvien tulkinta. Siinä avustaja on tärkeässä asemassa.

Äänikirjoja sokeille on tarjottu jo kymmeniä vuosia. Valikoima on laaja, mutta vielä suurempaan materiaaliin Räsänen pääsi käsiksi löydettyään kaksi vuotta sitten kaupalliset äänikirjapalvelut. Ne tarjoavat enemmän viihteellistä aineistoa. Parissa vuodessa lukutoukka on kuunnellut 392 kirjaa.