Uutiset

Viikonloppuna pelataan Seinäjoen mestaruuskilpailut - "Suomessa lyödään palloa vielä liian lujaa"

Jukka Kataja-Rahko isännöi lauantaina Seinäjoen avoimia mestaruuskilpailuja.
Jukka Kataja-Rahko isännöi lauantaina Seinäjoen avoimia mestaruuskilpailuja.
  • Tero Hautamäki

Padel on tämän hetken kuumin urheilulaji Suomessa. Tuhannen kentän raja pamahti jo rikki.

Koko maan harrastajamäärän lasketaan olevan 85 000–100 000. Noilla luvuilla padel on ajanut hujauksessa esimerkiksi golfin, salibandyn ja tenniksen ohi.

Padelliiton toiminnanjohtaja Visa Korhonen on vakuuttunut, että padel jää osaksi Suomen urheilua.

– Padel menee koko ajan kohti huippu-urheilua. Suomessa on jo 12-vuotiaita nuoria, jotka pelaavat päämäärätietoisesti ja hakevat Espanjasta oppia.

Seinäjoen Puurtajantiellä sijaitsee Padel Finland -halli, missä klubi-isäntänä toimii Jukka Kataja-Rahko. Hänellä on kokemusta myös Espanjan kentiltä.

Miten mielestäsi suomipadel eroaa espanjalaisesta?

– Isoin ero on se, että Suomessa pelataan yhä power padelia. Eli lyödään palloa tarpeettoman lujaa, Kataja-Rahko vastaa.

Hän uskoo kuitenkin, että eroa perinteisiin padelmaihin kurotaan pian kiinni.

– Kyllä sekin päivä tulee, kun Suomesta nousee pelaaja sadan parhaan joukkoon.

Kenties tämä henkilö on kentällä jo lauantaina 17.12., kun Puurtajantiellä pelataan Kataja-Rahkon mukaan Seinäjoen ensimmäiset avoimet mestaruuskilpailut. Kisoihin voi osallistua jokainen, jolle mikä tahansa Seinäjoen padel-halleista on talvikaudella kotihalli.

Miehissä joukkueita on B-, C- ja seniori-sarjoissa. Naisissa on yksi sarja.

– Kaikkiaan tiimejä on mukana yli 20. Tästä kelpaa alkaa. Seuraava vastaava turnaus on varmaan ensi kesänä, Kataja-Rahko arvioi.

Hän on mielissään Padel Finland -hallin vastaanotosta Seinäjoella.

– Hyvin on lähdetty liikkeelle. Väki on löytänyt kentät, kabinetin ja saunan. Olen oikein tyytyväinen.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Teemu Uotila arvioi Seinäjoen seudulla olevan noin 3000 padelin harrastajaa.
Kuva: Tero Hautamäki

Seinäjoen seudun pitkäikäisin alan toimija on Padel or Die (POD). Asiakkuusjohtaja Teemu Uotila esittelee ylpeänä yrityksen uutta, kuukauden toiminutta Battleground-hallia. Sillä on samat yhdeksän metriä korkeutta kuin vanhalla vierustoverillaan Jalostajankujalla, mutta kentillä on hitaampi alusta.

– Näillä uusilla kentillä on virallinen pelimatto, jota käytetään kaikissa arvokisoissa, ”hallisedäksi” itseään kutsuva Teemu Uotila kertoo.

Ensi huhtikuussa Seinäjoella pelataan kansallisen tason arvokisat, kun PODissa isännöidään Finnish Padel Tourin turnausta.

– Silloin on hyvä tilaisuus käydä katsomassa, millaista padel on huipputasolla.

Tuolloin voidaan tarvita myös kenttiä ympäröiviä hakualueita, joita Uotila pitää uuden hallin vahvuuksina.

– Täällä on jo useamman kerran nähty, kun palloa on käyty lyömässä takaisin peliin kentän ulkopuolelta. Onhan se hauskaa katsottavaa.

”Testatkaa aina maila”

BG-hallissa on virvoke- ja anniskelualueen lisäksi varustemyymälä, josta löytyy Uotilan mukaan noin 60 erilaista mailaa.

– Mailoja saa testata aina. Sitä jopa suositellaan, Uotila painottaa.

– Moni vasta-alkaja on saattanut ostaa itselleen alussa vääränlaisen mailan. Pahimmillaan harrastus voi lopahtaa siihen. Haluamme neuvoa mailakaupoille lähtijää, jotta harrastuksesta saisi mahdollisimman paljon irti, Uotila sanoo.

Seurassa 337 jäsentä

Padel or Die ry on Etelä-Pohjanmaan ensimmäinen padelseura. Tällä hetkellä jäseniä on 337. Lajin harrastajia on Seinäjoen seudulla Uotilan arvion mukaan noin kymmenkertainen määrä.

Heistä miehiä on noin 80 prosenttia. Sukupuolilla on eroavaisuutensa padelin suhteen.

– Naiset tykkäävät harrastaa, eivät ehkä niinkään kilpailla. Miehet taas alkavat yleensä pelata pisteistä melko lyhyen lämmittelyn jälkeen, Uotila vertaa.

Naiset ovat myös innokkaita hakemaan oppia. Kun PODilla viimeksi oli naisten aloittelijaryhmä, mukana oli peräti 36 naista.

– Miehet eivät kovin helposti tunnustaudu aloittelijoiksi. Jos asiasta kysyy, kaikilla on aina jotakin taustaa – vaikkei se padelia olisikaan, Uotila kertoo hymyillen.

Seuralla on myös junioritoimintaa. Mukana on jo noin 50 lasta ja nuorta ikähaarukalla 9–15-vuotta.

– On kiinnostava nähdä kymmenen vuoden kuluttua näitä junnuja pelaamassa. Uskon, että meillä kasvaa täällä jo muutama tuleva tähtipelaaja.

Kenttämäärä tapissa

Seinäjoelta löytyy nyt yhteensä 25 sisäkenttää ja neljä ulkokenttää.

Padel Finland -hallissa on 9 kenttää ja Padel Seinäjoki -hallissa viisi.

Padel or Die puolestaan isännöi 11 sisäkenttää ja kaikkia ulkokenttiä.

– Seinäjoen kenttämäärä on nyt hyvä. Enää ei tarvitse myydä vuoroja kahden viikon päähän. Se alkoi jo melkein syödä harrastajia. Nyt vuoron saa päivänkin varoajalla, Uotila sanoo.

– Enempää kenttiä kaupunkiin ei kuitenkaan enää tarvita.

Pelivuorojen osalta kysytyintä aikaa ovat arki-illat maanantaista torstaihin. Viikonloppuisin on selvästi hiljaisempaa.

– Hiljaisiin aikoihin tehdään hintatarjouksia ja koetetaan aktivoida porukkaa myös muulla tapaa. Erityisen tärkeänä pidän sitä, että meillä on aina palvelua paikan päällä. Ruotsissa on jo alkanut kaatua niin kutsuttuja kylmiä halleja, joissa ei ole henkilökuntaa, Uotila pohtii.

– Meidän valttimme on minusta siinä, että olemme paikallinen ja palveleva yritys.

Lopuksi: Jotkut väittävät padelin olevan lähinnä seisoskelua. Mitä mieltä olet tästä väitteestä?

– Se ei sitten ole padelia. Kun taidot karttuvat ja pallot pitenevät, peli voi olla vaikka miten rankkaa. Sen tietää jokainen enemmän pelannut.

– Silti padel pysyy viihdyttävänä urheilumuotona. Ja siinä on sen salaisuus, Uotila arvioi.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Jaa artikkeli
Lounaspaikka