Yhteiskunnan tuodessa ilmi varojen vähyyden ja tarpeen saada säästöjä aikaan, on tullut hieman ristiriitaisia mietteitä yrittäessä asennoitua objektiivisesti kaikkeen mitä näkee ja kuulee tapahtuneen perheille. Miksi aihe on kipeä? Koska siihen liittyy syyllistämistä, tietämättömyyttä, sopimattomia palveluja, rahavarojen budjetointia, häpeää.
Onnistuneesta, oikea-aikaisesta ja oikein mitoitetusta avusta, perheeseen kajoavasta toimesta on osoituksena yhdessä pysyvä perhe, jonka tietoisuus ja toimintakyky on lisääntynyt annetun avun seurauksena.
Avun tarjoajilla on valtava vastuu ja myös suuri mahdollisuus arvioida ja ymmärtää väärin yksittäisiä tilanteita ja hetkiä, kirjata tapahtumat hyvin haitalliseen ja huolestuttavaan sävyyn.
Vääränlainen apu lisää perheen stressiä ja pahoinvointia, joka saattaa heijastua koko perheen toimintaan. Konflikteja syntyy väistämättä, mikäli osapuolet eivät ymmärrä toistensa puheen tarkoittavuutta.
Toisinaan tarvitaan jonkinlainen tulkki auttamaan ymmärtämään ja selventämään, mitä huoltajat tarkoittavat ja mitä viranomainen tarkoittaa sanomisillaan.
Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat nuoret perheet, joissa vanhemmilla on päihdetausta ja/tai tutkimatonta neuropsykiatrista oirehdintaa. Heidän toimintamallinsa viranomaisten kanssa asioidessa saatetaan kuvailla harhaanjohtavilla termeillä, jotka herättävät huolen. Termien ja asiayhteyksien selventäminen vanhemmille ja viranomaisille poistaa epätietoisuutta molempien asianosaisten puolelta.
Jotain on ehkä mennyt pieleen, mikäli lapsi huostaanotetaan kymmenvuotiaana. Vuodesta toiseen kirjataan asiakassuunnitelmiin “tarvitsee vahvaa aikuisen tukea”, mutta siitä huolimatta nuori on päihdeongelmainen tullessaan 18-vuotiaaksi. Jotain on jäänyt havaitsematta.
Havaitsematta jäänyt seikka voi olla mitättömältä tuntuva (esim. huonot veriarvot, neuropsykiatrinen oirehdinta), joka silti johtaa sosiaalisesti moitittavaan käytökseen. Miksei tarvittavia tutkimuksia ole tehty tai on tehty hieman oikoen?
Yhteiskunta pääsee ehkä helpommalla hetkellisesti, kun vaikeahoitoisesta lapsesta maksetaan jopa viitisen sataa euroa per hoitovuorokausi palveluntuottajalla. Toisaalta monenko päivän hoitomaksu menisi, jos suostuttaisiin esimerkiksi maksamaan yksityisille lääkäreille/psykologeille tarkoituksenmukaisista tutkimuksista?
18 täyttänyt päihdetaustainen jälkihuoltonuori ei saa julkiselta puolelta oikea-aikaista apua, mikäli kyseessä on esimerkiksi adhd:n poissulku.
Tällaisen nuoren tultua lapsen vanhemmaksi, on haasteita tulla ymmärretyksi oikein ja hänellä haasteita osata toimia yhteiskunnan sääntelemien normien mukaisesti. Avun tarjoajien tieto-taito ja hyvä/nopea ihmistuntemus nopeuttaa oikeanlaisen tuen löytymisessä.
Huolestuttava ilmiö on, että vanhemmat erotetaan ja toinen vaaditaan lähteväksi perhekuntoutukseen lapsen kanssa. Perhekuntoutus ei tuo tuloksia, ellei koko perhe ole siellä ja/tai perheelle tarvittava erityinen osaaminen on puutteellista.
Toinen huolestuttava seikka on oheishuoltajuuden vähäinen suosittelu viranomaispuolelta sekä läheissukulaisuusperusteisen sijoituksen ohittaminen vieraalle sijoittamiseen nähden.
Isovanhemmat Etelä-Pohjanmaalta
