Viime aikoina on koulumaailmassa esitelty uuden uutukainen Hymy-patsas, joka on noussut perinteisten Hymypoika ja Hymytyttö -patsaiden rinnalle. Sitä ideaa minunkin on helppo peukuttaa. Joskus taannoin laulettiin jotain sellaista kuin anna kaikkien kukkien kukkia vaan, ja hyvä niin.
Lukiessani Eparin viime viikon mainiota pääkirjoitusta mieleeni muistui kaukainen tapahtuma 1960-luvulta, jolloin minäkin sain Hymypoika-patsaan.
Tuolloin tästä himoitusta pokaalista päätti kansakoulun luokanopettaja yhdessä koulunjohtajan kanssa, koska satun olemaan sitä ikäpolvea, joka kävi kansakoulun eikä peruskoulua.
Oppilaat eivät osallistuneet tuolloin Hymypoika-patsaan jakamiseen. Jääviys huomioitiin jo siihen aikaan.
Sain Hymy-poikapatsaani siitä syystä, että olin puntarilla mitattuna luokkamme eniten jätepapereita kerännyt oppilas.
Siis suorituksestani se myönnettiin, mutta kyllä kai luokkatoveruudellakin oli jotakin merkitystä tuon ajan kansakoululaitoksessa. Mikään mallioppilas en silti väitä tuohon aikaan olleeni.
Mitä hyvää sillä jätepaperinkeräyksellä sitten saatiin aikaiseksi? Luokkamme keräsi jätepapereita niin paljon, että saimme ostettua luokalle televisiovastaanottimen.
Ralf Henriksson
seinäjokelaistaustainen
kirjailija, Eparin digilukija
Ikaalinen
